Hannelen tarina

huhti 8, 2025 | Opiskelijatarinat

Ruokatuotannon lehtorina Perhossa toimiva Hannele Klinberg päätyi Sampoon opiskelemaan kuin ihmeen kautta. Hänellä on takanaan pitkä ura eri ravintoloissa sekä presidentti ja rouva Ahtisaaren yksityiskokkina ennen opetustyötä. Sampossa hänelle on tärkeää laatu, upeat kouluttajat, innostava ilmapiiri ja kaikki, mikä mahdollistaa uuden oppimisen.

Perho liiketalousopistossa ruokatuotannon lehtorina toimivasta Hannele Klingbergistä ravintola-ala on aina tuntunut omalta. Hän haluaa opettaa, järjestää kutsuja sekä tehdä tilaus- ja tapahtumatyyppistä ravintola-alan työtä.

Olen ihan pienestä pitäen, niin kauan kuin muistan, halunnut kotitalousopettajaksi. Pienessä leikkimökissä pidin teekutsuja ja halusin opettaa. Se oli aivan päivänselvä juttu. Olin sellainen wanna-be-kotitalousopettaja.

Työskentely Ahtisaarilla oli ainutkertaista aikaa

Hannele valmistui Perhosta ravintolakokiksi 90-luvun alussa. Hän ehti tehdä kymmenen vuoden uran eri ravintoloissa, muun muassa kylmäkkönä Ravintola Georgessa Helsingissä, ennen kuin aloitti presidentti ja rouva Ahtisaaren yksityiskokkina vuonna 2000. Silloin Martti Ahtisaari siirtyi presidentin tehtävästä työskentelemään perustamaansa CMI:hin.

CMI:ssä oli paljon edustamista ja tapahtumia. Ahtisaari kutsui haastavissa neuvotteluissa neuvottelijat kotiin, joten he tarvitsivat ravintola-alan ammattilaisen kotiin. Mäntyniemen edesmennyt keittiömestari Sirkka Ruottinen suositteli minua heille. Olen omimmillani tällaisten tilaisuuksien toteuttajana. Työskentely Ahtisaarilla oli ainutlaatuista aikaa. Sitä voisi verrata suurlähetystön ja konsulaatin edustuskokin työhön, mutta tähän sisältyi henkilökohtainen aspekti. Kun ollaan kotona, se edellyttää sydämen sivistystä ja diplomatiaa. Se oli ihanaa aikaa. Myös Eeva Ahtisaari teki paljon neuvottelujen taustatyötä. He olivat minulle kuin toinen perhe. Kunnioitukseen ja arvostukseen pohjautuva tunnelma loi puitteet, joissa syntyi hyviä asioita.

Ahtisaarilla työskennellessään Hannele suoritti opintoja työn ohessa, muun muassa restonomin tutkinnon ja opettajan pätevyyden. Välissä hän ehti tehdä Juhlat kotikeittiössä presidentin tapaan -keittokirjankin.

Ahtisaaret eivät halunneet sitoa ketään. Mene vain, he sanoivat, kun halusin opiskella työn ohessa. Tunnelma oli samanlainen kuin täällä Sampossa. Täällä on tunne, että olen tullut sinne, mihin olen aina ollut matkalla. Tunne siitä, että olen tekemässä oikeita asioita. Kuin kotiin tulisi.

Tämä on mieletön mahdollisuus

Hannele pitää suorastaan ihmeellisenä sitä, miten hän pitkän ja ainutlaatuisen ravintola-alan uran jatkeeksi on päätynyt Sampoon opiskelemaan.

Täällä on tunne, että olen tullut sinne,mihin olen aina ollut matkalla.”

Olen vuodesta 2011 asti ollut lehtorina Perhossa ja jo pitkään kaivannut substanssiosaamisen kehittämistä. Pääsin viime syksynä osallistumaan Sampon Pastry ope -kurssille. Se oli tajunnan räjäyttävä kokemus. Jännitin etukäteen, sillä minulla ei ole konditoria-alan koulutusta. Mutta jännitys oli aivan turhaa. Täällä on aivan ihana porukka ja ihana ilmapiiri. Täällä saa tutkia ja kysellä, puhua samaa kieltä muiden kanssa. Se on todella antoisaa ja virkistävää.

Kun Pastry ope -kurssit päättyivät, avautui Hannelelle mahdollisuus suorittaa 60 osaamispisteen jälkiruokakokonaisuuden suunnitelu ja valmistus -tutkinnon osa. Markku Vengasaho Samposta sitä ehdotti, ja työnantaja antoi hänelle mahdollisuuden lähteä opiskelemaan oppisopimuskoulutuksena.

Tämä on mieletön mahdollisuus. En olisi mitenkään voinut edes kuvitella, että tällainen opiskelu olisi mahdollista. Aina ei tarvitse tarkkaan tietää, mitä elämä tarjoaa. Vaan kun antaa mahdollisuuden, esimerkiksi järjestämällä aikaa, avautuu tilaisuus jollekin uudelle.

Aito kiinnostus synnyttää moniulotteista oppimista

Kun tekee paljon töitä, se myös antaa valtavasti. Hannele kokee, että samat elementit ovat sekä Sampossa että Perhossa. Perho mahdollistaa opetuksen kehittämisen, esimerkiksi taiteen ja luovan ilmaisun yhdistämisen ruoka- ja tapahtumatuotannon osaksi. Tärkeää on, että huolimatta haasteellisista ajoista opetusmaailmassa, katsotaan tulevaisuuteen ja nähdään mahdollisuuksia.

Aito kiinnostus opiskelijaa kohtaan sekä tarkka ja laadukas työ synnyttävät moniulotteista ja monisävyistä oppimista. Siinä on kyse välittämisestä ja luottamuksesta. Täällä Sampossa ollaan valtavan kiinnostuneita konditoriatuotteiden kehittämisestä, tunnelmasta ja kaikilla aisteilla kehittymisestä. Olemme ammatillisesti ja myös kollektiivisesti asian äärellä. Sillä kaikella on valtava merkitys tekemisen laatuun. Minulle Sampossa on tärkeää laatu, upeat kouluttajat, innostava ilmapiiri ja kaikki, mikä mahdollistaa uuden oppimisen.

Lisää julkaisuja
Seuraa meitä somessa