Pastry Saimaan tarina

tammi 9, 2026 | Ajankohtaista

Pastry Saimaa ei syntynyt hetkessä. Se syntyi hiljalleen kuin taikina, joka kohoaa ajan ja lämmön voimin. Sen juuret ovat yhdessä pojassa, Markku Vengasahossa, joka kasvoi maamieskoulun pihapiirissä.

Markun lapsuudenkodissa kävi paljon vieraita, ja pöytään katettiin aina sen seitsemää sorttia.

Ensimmäinen tehtäväni lapsena oli valmistaa täytekakkupohjat. Istuin uuninluukun edessä ja katselin, miten kakkupohjat kohosivat paistuessaan. Se oli suuri ihme, johon ihastuin. Vanhempani alkoivat puhua, että tästä pojasta tulee leipuri, ja minä uskoin.

Markun vanhemmat ottivat ihmiset vastaan lempeydellä, ja Markku seurasi vierestä. Hän opetteli jo lapsena tekemään poronsavulihasta pieniä suolapaloja jäsenkorjaajana toimivan äidin asiakkaille. Hän oppi, että ruoka on tapa välittää.

Koulutuksen voi rakentaa verkostolla
Markku lähti Joensuuhun leipurikouluun. Leipurikoulun jälkeen hän tunsi, että on liian yksinäistä olla vain pullien kanssa, ja kävi kauppaoppilaitoksen. Valmistumisen jälkeen hän teki myyntityötä ja oli koti-isänä. 90-luvun laman aikaan työttömänä hän kävi Asiantuntijasta yrittäjäksi -koulutuksen. Kouluttajina oli ulkopuolisia asiantuntijoita, ja Markku tapasi useita menestyneitä yritysjohtajia, kuten Kirsti Paakkasen ja Liisa Jorosen. Johtajien tarinat ovat aina kiinnostaneet Markkua, ja Paakkasesta tuli hänelle esikuva. Omien puutteiden tiedostaminen sekä realistinen käsitys siitä, mitä osaa ja mitä kannattaa hankkia muualta, ovat Markun vahvuuksia. Yhdessä tekeminen on aina ollut lähellä hänen sydäntään.

Tuon koulutuksen myötä löysin uuden suunnan: kouluttamisen ja sen, että koulutuksen voi rakentaa verkostolla, jossa opettaja on koordinaattori ja asiantuntijat voivat tulla ympäri maailmaa.

Tämä oivallus seurasi Markkua Vuokatti-opistolle, jossa hän 27-vuotiaana alkoi rakentaa elintarvikealan koulutusohjelmaa vuonna 1995. Koska hän oli nuori ja hänellä oli työkokemusta alalta vain vähän, hän hankki ulkopuolisia asiantuntijoita, erilaisia yhteistyökumppaneita ja raaka-ainetoimittajia. Osaamisen, joka häneltä tai koululta puuttui, hän hankki muualta ja onnistui siinä. Vuokatti vaarojen keskellä on eksoottinen paikka, johon ihmiset haluavat tulla. Opiskelijoiden kanssa hän ajeli Transitilla ympäri Kainuuta ja teki opintomatkoja muun muassa Hartwall Areenalle Helsinkiin. Verkosto kasvoi pikkuhiljaa.

Miten maailmalta tultaisiin meille?

Vuokatti-opistolla alettiin järjestää ammattitutkintoon johtavaa koulutusta. Markku oli itse valmistunut leipurimestariksi vuonna 1997 ja kondiittorimestariksi Kalervo Kolehmaisen ohjauksessa vuonna 1998. Kalervo oli maailmaa kiertänyt, arvostettu kondiittorimestari Suomessa. Hän oli avainhenkilö, joka järjesti koulutusmatkoja muun muassa arvostettuun Richemontin kouluun Sveitsissä, ja toi osaamista sieltä Suomeen.

Kalervon opissa minulla heräsi unelma, että miten tällaisen Richemontin koulun tapaisen koulun voisi saada Suomeen. Miten voisi olla mahdollista, että maailmalta tultaisiin meille Vuokatti-opistolle?

Kuin kotiin tulisi

Elämä kuljetti Markun perheineen Lappeenrantaan vuonna 2002, kun hän aloitti opettajana Etelä-Karjalan ammattiopistossa, nykyisessä Saimaan ammattiopisto Sampossa. Heti ensimmäisellä käynnillä Lappeenrannan kauppatorilla hän tunsi sen: täällä on minun kotini.

Täällä ihmiset ovat aidosti kiinnostuneita toisistaan. Tunsin vahvasti, että enää ei ole kiire mihinkään. Nyt olen löytänut paikan, jossa haluan tehdä työni. Kuin kotiin tulisi. Tästä voi rakentua jotakin isompaa, ja voin keskittyä siihen.

Vuonna 2013 Etelä-Karjalan ammattiopistossa aloitettiin ammattitutkintoon johtava koulutus, jonka vastuukouluttajana Markku toimi. Hän kokosi joukon alan toimijoita ja yrittäjiä alueelta. Syntyi verkosto, joka on edelleen mukana koulutuksissa, muun muassa Arja Ylä-Outinen, Sinikka Torkkeli-Lahti ja Eija Kuningas. Syntyi perhe, joka tekee työtä sydämellä.

Kaikki on mahdollista

Markku on aina kokenut vetoa kilpailutoimintaa kohtaan, ja osallistui opiskelijoiden kanssa ensimmäisen kerran Taitaja-kilpailuihin vuonna 2008. Kaksi opiskelijaa pääsi heti finaaliin, ja se oli suuri saavutus siinä kohtaa.

Sitten tuli vuosi 2015. Emeliina Papinniemi osallistui Markun ja Eija Kuninkaan ohjauksessa Taitaja-kilpailuihin ja voitti kultaa. Hänet valittiin myös Taitajien taitajaksi. Toinen Sampon opiskelija sai hopeaa. Samassa kilpailussa yhden finalistin valmentajana toimi Outi Suopanki Koulutuskeskus Salpauksesta. Samana vuonna Markku valittiin vuoden sampolaiseksi ja Emeliina Suomen kokkimaajoukkueen jäseneksi. Vuonna 2017 Emeliina osallistui World Skills -maailmanmestaruuskisoihin. Valmennustiimissä olivat mukana muun muassa Markku, Eija ja Outi. Kilpailu huipentui Emeliinan MM-voittoon.

Silloin ymmärsin, että kaikki on mahdollista. Menestys loi meille Sampossa uskon siihen, että voimme täällä Lappeenrannan seudulla tehdä ihmeitä. Ei yksin, vaan yhdessä. Uraa uurtavaa työtä on tehty Sampon johdon ja lähiesihenkilöni Katri Leppäsen tukemana. Työhön on tarvittu myös kannustava työyhteisö ja kollegat, jotka ovat rohkaisseet eteenpäin.

Vuonna 2019 Markku sai Euroopan vuoden ammatillisen opettajan tunnustuksen.

Se loi uskoa siihen, että olen tehnyt oikeita asioita ja menossa oikeaan suuntaan.

Markku oli tiedostanut, että hänen työtapansa on projektilähtöinen. Vuonna 2014 hän osallistui ensimmäiseen Otsakorven Säätiön tukemaan hankkeeseen, joka oli nimeltään Koukkuja ja konvehteja. Sen jälkeen hän on kehittänyt toimintaa noin kymmenessä Otsakorven Säätiön rahoittamassa hankkeessa. Ne kaikki ovat vieneet kohti kokonaisuutta, jonka nimi on Pastry Saimaa.

Ovet avautuivat maailmalle

Vuonna 2019 tehtiin kumppanuussopimukset sekä Skills Finlandin että Suomen kokkimaajoukkueen kanssa. Yhtenä joukkueen jäsenenä toimi Eija Kuningas, tuotekehityksen asiantuntija, jolla on konditoria-alan vahvaa erityisosaamista.

Kilpailutoiminnan vahvistuminen on tapahtunut näiden kahden yhteistyökumppanin kautta. Kilpailutoiminnan etu on se, että tehdään asioita yhdessä kohti yhteistä päämäärää.

Sampoon haettiin vuoden 2023 lopulla elintarvikealan opettajaa, jolla on vahva kansainvälisyysosaaminen. Tehtävään valittiin tammikuusta 2024 alkaen Outi Suopanki, ja hän alkoi koordinoida kansainvälisiä yhteyksiä. Koossa oli nyt tiimi, joka mahdollisti ajattelemaan suuremmin. Outin laajan kansainvälisen verkoston avulla oli mahdollisuus lähteä suunnittelemaan kansainvälisesti toimivaa koulutusta. Kun Euroopan aluekehitysrahaston rahoitus Pastry Saimaa -hankkeelle myönnettiin sellaisenaan vuonna 2024, oli selvää, että unelmasta oli tullut todellisuutta.

Tämä kaikki johti siihen, että ovet avautuivat maailmalle. Pastry Saimaa on matkalla kohti maailmantasoista konditoria-alan huippuyksikköä, johon tulevat kouluttajat ja opiskelijat Suomesta ja ulkomailta. Myös me käymme maailmalla. Jotta tämä kaikki on ollut mahdollista, on tarvittu hyvä taustataho eli lähimmät työkaverit, lähiesihenkilö ja Saimaan ammattiopisto Sampon johto, sekä luotettavat ja pitkäaikaiset yritysyhteistyökumppanit. Organisaatio on innostanut tekemään rohkeita kokeiluja ja tekoja. Sampo on mahdollistanut minulle Tiimiakatemian Ihmevalmentaja-koulutuksen, joka on opettanut tekemään yhdessä luovasti ja ajattelemaan laajasti.

Tällä hetkellä Pastry Saimaalla on erikokoisia yhteistyökumppaneita, jotka ovat kaikki yhtä tärkeitä ja jotka jakavat samanlaiset arvot. Työtä tehdään yhdessä ilolla, rohkeudella ja ammattitaidolla.

Haluamme olla tätä kautta kehittämässä myös Etelä-Karjalan maakuntaa, koska täällä on osaaminen ja kulttuuri. Maakuntajohtaja Satu Sikanen inspiroi näkemään Saimaassa Lapin kaltaisen voiman. Sen pohjalta syntyi nimi Pastry Saimaa. Pidän itseäni sillanrakentajana. Olen kutsunut ihmisiä sillalle ja tehnyt siltaa yli esteiden. Olen onnekas, kun saan tehdä työtä, jota rakastan.

Pastry Saimaa on tänä päivänä, vuoden 2026 alussa, kansainvälisesti suuntautunut konditoria-alan huippuosaamiskeskus, joka on osa Saimaan ammattiopisto Sampoa. Pastry Saimaa on maan suurin toimija kondiittorimestari- ja kisällikoulutuksessa, kun mittarina käytetään suoritettuja opintopisteitä. Koulutuksessa on tällä hetkellä 30 kondiittorimestari- ja kondiittorikisälliopiskelijaa eri puolelta Suomessa. Pastry Saimaa on ilmiö, joka tunnetaan innostavasta ilmapiiristä ja joka vetää puoleensa alan huippuammattilaisia.

Keskitymme myös tulevaisuudessa huippukoulutuksiin, kilpailuvalmennukseen, tuotekehitystyöpajoihin sekä laajoihin yhteistyöverkostoihin. Kansainvälisyys on toimintamme ytimessä, ja se tarkoittaa ulkomaisten kouluttajien vierailuja, kansainvälistä opiskelijavaihtoa sekä aktiivisia kontakteja eri maiden konditoria-alan toimijoihin. Verkostojen kanssa syntyvät uudet ideat, trendit ja innovaatiot, jotka rikastavat myös paikallista ruokakulttuuria. Toiveemme on olla osa maailmanlaajuista konditoriaperhettä ja -kulttuuria.

Lisätiedot:
Markku Vengasaho, lehtori, Pastry Saimaan projektipäällikkö, p. 040 552 8534

 

Lisää julkaisuja
Seuraa meitä somessa